Linux Mint 19 julkaistu

Linux Mintin uusimman pitkäaikaisjakelun beta-testi on ohi ja vakaa versio on julkaistu. Versio 19 ”Tara” perustuu huhtikuussa julkaistuun Ubuntu 18.04 LTS –pitkäaikaisjakeluun, eli tietoturvapäivityksiä on luvassa viiden vuoden ajan. Virallisia asennuslevykuvatiedostoja on saatavilla Cinnamonista, MATEsta ja Xfce:stä. Toisin kuin Ubuntussa, Mintissä jatketaan yhä 32-bittisten järjestelmien tukea.

Uuden version muutoksissa on keskitytty pääsääntöisesti Linux Mintin järjestelmän ohjelmien ja työpöytäympäristöjen hiomiseen ja yhteensovitukseen uuden pohjajärjestelmän kanssa. Mint-kehittäjien oman työpöytäympäristön muutokset (Cinnamon 3.8) tulevat mukana Mint 19 Tarassa, jossa on muun muassa luvattu nopeampia käynnistyksiä sovelluksille.

Yksi Taran tuomista pääantimista lienee uudistettu Timeshift-ohjelma, joka osaa korjata järjestelmän takaisin siihen pisteeseen, jolloin järjestelmä toimi vielä oikein ennen esimerkiksi pieleen mennyttä asennusta tai päivitystä. Lisäksi Mintin omaa päivitysten hallintaohjelmaa on uudistettu. Päivitysten tasojen merkitys on aiempaa pienempi ja erilaisia päivityksiä jaetaan nyt eri tyyppeihin, esimerkiksi kernel- ja turvallisuuspäivitykset voidaan tunnistaa omista symboleistaan. Päivitysten hallintaan on lisätty ominaisuus, jonka avulla järjestelmä lataa ja asentaa automaattisesti ja lisäksi se osaa seurata Timeshiftiin tehtyjä asetuksia ”snapshotteja” varten.

Viralliset ohjeet 18.3 versiosta 19:een päivitykseen löytyvät täältä, mutta suositus on asentaa järjestelmä puhtaasti uudelleen. Beta-version voi päivittää vakaaseen versioon kotisivuilla olevien blogipostausten ohjeiden mukaisesti. Version 19 tukiaika päättyy huhtikuussa 2023 ja edeltävä versio 18.3 saa tietoturvapäivityksiä 2021 huhtikuulle saakka.

Toisesta Mint-jakelusta, suoraan Debianiin perustuvasta LMDE 3 ”Cindy” (Linux Mint Debian Edition) uudesta versiosta on kerrottu blogissa, että sen beta-testin odotetaan alkavan heinäkuun lopussa.

Linkkejä:

 

Päivitys 4.7.2018: Lisätty linkki ohjeeseen koskien päivittämistä versiosta 18.3 versioon 19.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *